Nyt pitää päästä baariin!

Baari tarkoittaa nykyään yleiskielessä paikkaa, jossa tarjoillaan alkoholijuomia. Yhteen aikaan sanalla saatettiin viitata myös ruokakuppiloihin tai kahviloihin, kuten Suomessa tuttuun Valion baariin (josta sai esimerkiksi jäätelöä) tai Matkahuollon baariin, jossa tarjoiltiin lähinnä kahvia ja voileipiä linja-automatkustajille.

Nykyään baareja löytyy kaupungeista monia erilaisia. Osa on esimerkiksi ruokaravintoloiden yhteydessä tai hotelleissa, mutta pelkkiä baarejakin löytyy paljon. Eroa kapakkaan tai pubiin on vaikea määritellä. Lähinnä joissain baari -nimisissä paikoissa saattaa olla paremmat valikoimat esimerkiksi drinkeissä, kun taas olutravintoloissa löytyy paremmat olutvalikoimat.

Baarien historia voidaan ajoittaa 1800-luvulle, jolloin niistä tuli esim. Yhdysvalloissa yleisiä kokoontumispaikkoja. Paikoitellen baareja kutsuttiin saluunoiksi tai tavernoiksi. Niissä kokoontui lähinnä työväenluokkaista väkeä. 1900-luvun alussa kieltolaki oli voimassa monessa maassa, myös Suomessa, jossa se oli voimassa 1919-1932. Tällöin kahviloissa oli usein salakapakka, jossa alkoholia oli tarjolla valikoidulle väelle.

Kautta historian baareissa on ollut myös erilaista ohjelmaa. Tikanheitto, biljardi, erilaiset pelit kuten vaikka Blackjack ovat kuuluneet baarien ohjelmistoon. Black Jack ja muut sen kaltaiset pelit ovat tarjonneet paitsi kiinnostavaa tekemistä, myös houkuttelevan mahdollisuuden voittaa vähän rahaakin. Tämä on tuonut baareihin sellaistakin väkeä, jota pelkkä olut ei houkuttelisi.

Lisäksi on ollut eri tyylisiä baareja. Eri baarit voidaan luokitella esimerkiksi sen suhteen mitä juomia ne tarjoavat. Tällaisia eri juomiin keskittyneitä baareja ovat vaikka viinibaarit ja cocktail -baarit. Ulkomailta voi löytää sellaisiakin baareja, joissa on tarjolla vain alkoholittomia juomia.

Myös ohjelman perusteella voidaan luokitella baareja. Musiikkibaareissa on tarjolla erilaisia musiikkityylejä. On olemassa esimerkiksi jazz-baareja ja blues-baareja. Komediaklubit järjestetään usein baareissa; näitä baareja kutsutaan comedy bar -nimellä. Pubiteatteria voidaan esittää baareissa. Se on usein ravintolateatteria levottomampi ympäristö, joten mitään keskittymistä vaativaa näytelmää niissä harvoin esitetään.

1990-luvulta lähtien Suomessa myös karaokebaarit ja sporttibaarit ovat olleet yleisiä. Urheilua voi seurata esimerkiksi isolta kuvaruudulta. Kun isot urheilutapahtumat menivät maksullisille televisiokanaville, urheilubaarien asiakasmäärät kasvoivat kovasti. Jotkut baarit ovat myös suoraan urheilupaikalla, kuten vaikka raviratojen yhteydessä olevat baarit. Tällainen löytyy esim. Vermon raviradalta.

Oma alalajinsa ovat vielä topless -baarit eli paikat, jossa tarjoilijat kulkevat yläosattomissa. Tällaisia “tissibaareja” perustettiin Suomeenkin 1990-luvun aikana. Samoin strippibaareja on ympäri maailmaa.

Baareissa on tarkka ikäraja eikä alaikäisille tarjota alkoholia. Suomessa siitä määrää alkoholilaki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *